SUKU 2023 valtakunnalliset sukututkimuspäivät maaliskuussa Oulussa

SUKU 2023

Suomen Sukututkimusseura järjestää SUKU 2023 -tapahtuman Oulussa viikonloppuna 25.-26.3.2023. Nyt jo 45. kerran järjestettävät valtakunnalliset sukututkimuspäivät on maamme suurin vuosittain järjestettävä sukututkijoiden koulutustapahtuma. Jenny ja Antti Wihurin rahasto tukee tapahtuman järjestämistä. Tapahtuman ohjelmassa on luvassa monia mielenkiintoisia esitelmiä ja vapaata keskustelua sukututkimuksesta. SUKU 2023 -tapahtuman ohjelma on osallistujille maksuton.

SUKU 2023 -tapahtuman teema on "Muuttoliikkeitä yli rajojen". Muuttoa tarkastellaan viidestä maantieteellisestä näkökulmasta: Tornionlaakso, Kuola, Saamenmaa, Ruija ja Finnmark sekä Itä-Karjala. Tapahtuma järjestetään Oulussa. Esitelmien lisäksi tapahtuman ohjelmassa on perinteiseen tapaan myös sukututkimusaiheinen näyttely sekä lauantaina avajaistilaisuus ja illallinen.

Tule Ouluun ja lue lisää aiheesta https://www.genealogia.fi/sukututkimuspaivat/

Martta Kärkkäisen muistelmateos Työtä aamusta iltaan on julkaistu 28.11.2022 Pääkkösen sukuseura onnittelee hienosta kulttuurityöstä

  Kuhmon Vieksillä syntyneen ja Kajaanissa pitkän uran yrittäjänä tehneen Martta Kärkkäisen muistelmat Työtä aamusta iltaan julkaistiin Kajaanissa maanantaina 28.11.2022. Martta Kärkkäinen tunnetaan lasiliike Lasi-Kärkkäisestä, jonka hän omisti ja jossa hän työskenteli yli 40 vuotta.

 Muistelmat kattavat 80 vuoden ajanjakson 1940-luvulta ja aina 2000-luvulle. Martta (os. Pääkkönen) lähti kohti omaa elämäänsä tiettömän taipaleen takaa Vieksin Huuhilonkylältä vain 15-vuotiaana. Harteilla oli äidiltä lainattu villatakki ja mielessä vakaa päätös, että hän elättäisi itsensä ja saisi vielä vaatteet päällensä.

 – Päällimmäisenä eletystä on kiitollisuus. Vaikka elämäni on ollut työntäyteistä ja raskasta, siinä on ollut ilonhetkiä. Eihän sitä muuten olisi jaksanut, Martta Kärkkäinen, 82 v., toteaa kirjan esipuheessa.

 Kirjassaan Martta Kärkkäinen muistelee elämää Huuhilonkylällä ja tarinoi edesmenneistä sukumme henkilöistä. Mielenkiintoisesti kirjoitetun tekstin lomassa on myös viehättäviä vanhoja valokuvia.

 

Olimme koolla Kuhmossa 16.7.2022

Sukutapaaminen keräsi yhteensä yli 70 henkeä Kellojärven rantamaisemiin Erärantaan. Kauimmaiset vieraat saapuivat Göteborgista ja Minnesotasta.

Sääntömääräisen vuosikokouksen jälkeen kuulimme Markku Niemisen mielenkiintoisen esityksen Kuhmon vaikutuksesta Kalevalan syntyyn.

Palvilihakeitto ja tuore ruisleipä sekä munkkikahvit tekivät kauppansa hyvin. Iltapäivä jatkui vapaan seurustelun ja tarinoinnin merkeissä klo 18:een asti. Muutamat reippaat osallistujat jaksoivat vielä rokata Highwayn tahdissa Vesantalolla puolille öin.

Kiitos että tulitte! Toivottavasti ensi kesänä tavataan taas.

Tätä on toivottu - sukuseura järjestää reissun! Tervetuloa mukaan monipuoliselle kulttuurimatkalle Kuhmosta Lieksaan ja Nurmekseen lauantaina 20.8.2022

Sukuseuran oma tilausmatka Kolille ja Nurmekseen - luvassa kuvankaunista kansallismaisemaa ja sykähdyttäviä Sibeliuksen sävelmiä

 

 

Matka-aika

Koko päivän retki lauantaina 20.8.2022

Matkapaketin hinta

116 €/hlö

Hintaan sisältyy

• bussimatkat ohjelman mukaisesti

• pääsymaksu ja opastus Eva Ryynäsen Ateljeessa ja Paaterin kirkossa

• ruokailu noutopöydästä Break Sokos Hotel Kolin maisemaravintolassa

• opastettu kierros Bomban karjalaiskylässä

• kahvit ja kahvileipä Bomballa

• vierailu sellisti Jussi Makkosen kulttuurikodissa Nurmeksessa ja tarinallinen konsertti (kesto 1 h)

ALUSTAVA MATKAOHJELMA

Klo 09.00 lähtö aamulla Kuhmon linja-autoasemalta.  Bussimatka Lieksaan.

Klo 11.00 saapuminen Vuonislahden kylään, jossa tutustuminen taiteilija ja kuvanveistäjä Eva  Ryynäsen ateljeehen ja Paaterin kirkkoon. 

Klo 13.30 saapuminen Kolille, jossa nautitaan lounas Break Sokos Hotel Kolin  maisemaravintolassa ylhäällä kansallispuiston kupeessa. Ruokailun jälkeen hetki omatoimista  aikaa käyntiin Ukko-Kolin huipulla, josta aukeaa kuvankaunis kansallismaisema Pieliselle.  Klo 15.15 matka jatkuu.

Klo 16.30 saapuminen Bomballe Nurmekseen, jossa opastettu kierros Karjalaiskylässä ja Bomban  talon esittely. Kierroksen päätteeksi nautitaan iltakahvit. 

Klo 18.15 päiväretki huipentuu vierailuun sellisti Jussi Makkosen kulttuurikodissa Nurmeksessa.  Vierailun aikana kuullaan lumoava iltakonsertti, kun sellisti Jussi Makkonen ja pianisti Nazig  Azezian esittävät kansallissäveltäjämme Jean Sibeliuksen tuotantoa ja samalla kertovat kiehtovasti  myös Sibeliuksen elämäntarinaa ja erityisesti nostavat esille hänen elämänvaiheitaan Pohjois-Karjalassa, Kolin ja Lieksan kauniissa maisemissa.

Tarinallisen konsertin kesto n. 1 h, jonka jälkeen n. klo 19.30 paluumatka Kuhmoon, jossa perillä n.  klo 20.30.

MATKAEHDOT & HYVÄ TIETÄÄ

 

Ilmoittautuminen 23.7.2022 mennessä leenatiinaon@gmail.com tai tekstiviestillä 0405740794

 

Osallistumismaksu maksetaan tilille 24.7.2022 mennessä

FI 86 5177 0020 1354 51

Viite 16858

Saaja Pääkkösen sukuseura

Eräpäivä 24.7.2022

Summa 116€

 

HUOM. Matkan toteutuminen edellyttää  vähintään 30 lähtijää. Jos olet maksanut matkan, eikä matka toteudukaan, niin palautamme maksusi.

          Matkavakuutus

Suosittelemme ottamaan riittävän peruutusturvan sisältävän matkavakuutuksen.

Matkan soveltuvuus liikuntarajoitteisille

Matka soveltuu rajoitetusti liikuntarajoitteisille, ota tarvittaessa yhteyttä ilmoittautumisen yhteydessä leenatiinaon@gmail.com tai tekstiviesti 0405740794

 

 

                    Vastuullisena matkanjärjestäjänä toimii Pohjolan Matka



 

 

 

 


Tervetuloa kaikki Pääkkösten sukutapaamiseen Kuhmoon lauantaina 16.7.2022

Järjestämme jo perinteeksi muuodostuneen sukutapaamisen pitkästä aikaa Kuhmossa lauantaina 16.7.2022 kello 14 alkaen. Paikkana on tuttuun tapaan Eräranta, joka sijaitsee Ala-Vieksillä Kellojärven tuntumassa. Osoite on Konapintie 110, 88900 Kuhmo.

Tapaamisen aluksi pidämme yhdistyksemme sääntömääräisen vuosikokouksen, jonka jälkeen jatkamme ohjelmaa keveämmissä merkeissä. Tarjolla on palvilihakeittoa ja munkkikahvit. Erärannassa on mahdollista myös saunoa aidossa pihasaunassa, ja löylyissä tarkenee! Uimaankin pääsee saunan takaa.

Pyrimme järjestämään mahdollisuuden osallistua tapaamiseen myös etäyhteydellä. Tiedustelut etäosallistumisesta Leenalta la 16.7 klo 12:een mennessä puh 0405740794.

Illan päätteeksi kaikki halukkaat voivat siirtyä porukalla jatkamaan juhlintaa Ylä-Vieksin Vesantalolle, jossa legendaarinen Highway-yhtye esiintyy pitkästä aikaa livenä.

Muistattehan varautua säänmukaisilla ulkoiluun sopivilla vaatteilla ja jalkineilla. Nuotion lämmössä toki tarkenee.

Sukuseuran hallitus toivottaa teidät kaikki lämpimästi tervetulleiksi Erärantaan

Tutustumisretki Suomussalmelle Vuokin vienalaiskyliin sunnuntaina 19.9.2021

Sukuseura tarjoaa mahdollisuutta osallistua Vienan reitti ry:n järjestämälle tutustumisretkelle sunnuntaina 19.9.2021. Lähtö Kuhmosta kimppakyydein aamulla erikseen sovitun aikataulun mukaisesti ja paluu illalla. Retken osallistumismaksu on 15€ sekä lisäksi pieni korvaus kimppakyydistä. Retken aikana liikutaan bussilla kohteesta toiseen oppaiden johdolla. Omakustanteinen ruokailu on järjestetty.

Tiedustelut ja sitovat ilmoittautumiset Leenalle sähköpostilla leenatiinaon@gmail.com tai tekstiviestillä 040 5740794 viimeistään 6.9.2021.

Ohessa on retken tarkempi ohjelma Suomussalmen kohteiden osalta.

Su 19.9.2021

 

Tutustuminen Vuokiin, Vienan reittiin ja vienalaisiin kyliin (Kuivajärvi ja Hietajärvi)

asiantuntijoiden opastuksella.

 

Retken hinta 15 e, Vienan reitti ry:n jäsenille 10 e.

 

klo 8.30         Lähtö hotelli Kiannan Kuohut, Ämmänsaari, bussikuljetus

                      bussissa kunnan esittelyä

 

klo 9.15         kyläkierros Ala-Vuokki 

                      bussissa kylän esittelyä (mm. asutushistoriaa) ja tutustuminen Vuokin kirkkoon

 

klo 10.00       Vienan reitti

                      -Vängänvaara

                      -Rautiaisen mylly

                      -Särkänpolvi (Tornionsärkkä): matkamiehen risti

                      -Viianki (infotaulu, partisaaniuhrien muistomerkki)

 

klo 13.00       Lounas (omakustanteinen), Kirsti ja Juha Kinnunen, Viianki

 

klo 14.00       Lähtö Kuivajärvelle

 

klo 15.00       Kuivajärven ja Hietajärven kylien esittely

 

klo 16.00       Kahvit, Domnan pirtti

 

klo 16.30       Bussi Suomussalmelle

 

 

Sukukokous pidettiin Kuhmossa Vesantalolla 17.7.2021

Järjestimme sukukokouksen Kuhmossa Ylä-Vieksillä kesäisenä lauantaina. Paikkana oli Ylä-Vieksin kyläyhdistyksen Vesantalo, joka tarjosi kodikkaat ja sopivankokoiset puitteet runsaalle parillekymmenelle osallistujalle. Paikan päällä olleiden sukulaisten lisäksi seuraan liityttiin etäyhteydellä pääkaupunkiseutua ja Espanjan aurinkorannikkoa myöten! Kiitos emännille maukkaista pöydän antimista ja kiitokset kaikille mukanaolleille!

Vuosikokouksessa päätettiin, että seuraavan kerran tapaamme Kuhmossa 16.7.2022.

20210717_154852.jpg
20210717_153749.jpg
20210717_153737.jpg
20210717_153758.jpg
20210717_154714.jpg

Kainuulaiset sukuseurat istuttivat tammimetsän Paltamon Mieslahdessa 29.5.2021

Kauniina toukokuisena lauantaina 29.5.2021 kokoonnuimme Paltamon Mieslahdessa sijaistevalla Kainuun opistolla metsänistutuksen merkeissä. Mukana oli yhteensä 22 kainuulaista sukuseuraa, ja istuttajia oli paikalla 60 henkilöä. Meitä Pääkkösiä oli saapunut Kuhmosta, Kajaanista ja Oulusta yhteensä seitsemän henkilöä.

Tapahtuma alkoi mielenkiintoisilla puheenvuoroilla tammimetsän merkityksestä yhteisen identiteetin vaalimisessa. Sen jälkeen kajautimme komeasti Nälkämaan laulun ja aloimme varsinaiseen hommaan. Taimea varten oli opiston puutarhaan tehty kaivinkoneella jo valmiiksi isoja kuoppiaa, joten kaikki pääsivät ripeästi istuttelupuuhaan. Toivottavasti kaikki istutetut tammet kasvavat hyvin ja elävät monien tulevien sukupolvien ajan!

20210529_163419.jpg
20210529_160059.jpg
20210529_152444.jpg
20210529_145121.jpg

Sukukokous pidettiin Kuhmossa 15.8.2020 kesäisissä tunnelmissa

Vuoden 2020 sukukokous toteutettiin aluehallintoviraston suosituksia noudattaen tavallista pienimuotoisempana. Kokoonnuimme tällä kertaa Kuhmon keskustassa sijaitsevassa ravintola Neljässä Kaesassa lauantaina 15.8.2020. Sää oli suotuisa, ja aurinko lämmitti mukavasti.

Tilaisuuden aluksi nautimme maukasta lohikeittoa ja muita maistuvia pöydän antimia. Sen jälkeen sukututkija Pirkko Mönkkönen kertoi Kuhmon Korpisalmen Pääkkösten vaiheista. Pirkko on tehnyt systemaattista ja perusteellista sukututkimusta usean vuoden ajan, ja saimme kuulla mielenkiintoista tietoa suvun henkilöistä ja asuinpaikoista.

WhatsApp Image 2020-09-16 at 08.36.28.jpeg

Sukukokous jatkui kahvittelulla ja sääntömääräisellä vuosikokouksella. Tapahtumaan osallistui kaikkiaan 20 henkilöä. Olipas mukava tavata sukulaisia pitkästä aikaa!

WhatsApp Image 2020-09-16 at 08.35.13.jpeg
WhatsApp Image 2020-09-16 at 08.36.53.jpeg
WhatsApp Image 2020-09-16 at 08.38.07.jpeg
WhatsApp Image 2020-09-16 at 08.37.22.jpeg
WhatsApp Image 2020-09-16 at 08.35.38.jpeg
WhatsApp Image 2020-09-16 at 08.39.20.jpeg
WhatsApp Image 2020-09-16 at 08.38.53.jpeg
WhatsApp Image 2020-09-16 at 08.37.45.jpeg
Sanomalehti Kuhmolaisen toimittaja oli paikalla ja haastatteli Pentti Pääkköstä

Sanomalehti Kuhmolaisen toimittaja oli paikalla ja haastatteli Pentti Pääkköstä

Vuosikokous lauantaina 15.8.2020 Kuhmossa

Sääntömääräinen vuosikokous ja sukutapaaminen pidetään tänä vuonna Kuhmossa lauantaina 15.8.2020 kello 12.00 alkaen. Paikkana on Kaesan Kotileipomo, Kainuuntie 87. Yhdistys tarjoaa osallistujille keittolounaan. Ruokatarjoilua varten ilmoittautuminen 1.8.2020 mennessä tekstiviestillä joko Markulle 0400 296585 tai Leenalle 040 5740794. Sydämellisesti tervetuloa sukuloimaan!

Ennakkomaksu USA:n matkasta 26.8.2020-4.9.2020

Lentoliput on varattu. Niistä maksetaan kohta varausmaksu. Varaa paikkasí ja maksa ilmoittautumismaksu sukuseuran tilille. HUOM. ilmoittautuminen on sitova! Jos joudut jostakin syystä perumaan matkan, niin tätä ennakkomaksua ei palauteta, koska se jää lentoyhtiölle!

Tiliyhteys: FI13 1226 5000 0418 68

Saaja: Pääkkösen sukuseura

Viite: 9001

Eräpäivä: 5.12.2019

Summa: 200,00€

LOPPUHINTA 2 380,00€ maksetaan myöhemmin




Matka Minnesotaan syyskuussa 2020

Tässä KILROY-matkatoimiston tarjous matkastamme. Kiitos kaikista kommenteistanne. Lisäkommentit suunnitelmasta ovat nyt erittäin toivottuja!

Minneapolis (MN)

Matkaehdotus:

Lento Icelandair - 20 henkilöä

Lähtö                                                                    Saapuminen                                           

Helsinki Airport Vantaa 26.08.2020 15:05    Reykjavik 26.08.2020 15:30                         FI 343

Reykjavik 26.08.2020 16:45                            Minneapolis-St Paul Airport 18:05               FI 657

Minneapolis  03.09.2020 19:20                     Reykjavik  04.09.2020 06:30                           FI 656

Reykjavik   04.09.2020 07:30                         Helsinki Airport Vantaa 04.09.2020 13:55    FI 342

 

Hinta sisältää majoituksen:

20 henkilöä majoittuminen Hilton Garden Inn Downtown (26/08-28/08)

20 henkilöä majoittuminen Super 8 by Wyndham Park Rapids (28/08- 30/08)

20 henkilöä majoittuminen Ramada by Wyndham Hancock Waterfront

(30/08-31/08)

20 henkilöä majoittuminen Hilton Garden Inn Downtown (31/08-03/09) PERUSHINTA: per henkilö 2.580,-

Majoitukseen lisämaksusta:

2hh oma vessa ja suihku

1hh oma vessa ja suihku

Sisältyy perushintaan

Per henkilö

+670,-26.8.2020

Saapuminen Minneapolisin kentälle, josta lentokenttäkuljetus Minneapolisin majoituspaikkaan

Meet & Greet + kuljetus

27.8.2020

Aamiainen. Bussilla tehtävä opastettu kaupunkikierros, johon sisältyy Still Water Dinner Cruise.

28.8.2020

Kuljetus Minneapolisista Sebekaan, jossa omatoiminen kierros hautausmaalla. Kuljetus majoituspaikkaan Park Rapidsissä.

29.8.2020

Kuljetus New York Mills (Menahga) ja NYM talomuseolle. Vierailu: Finn Creek Open Air Museum. Kuljetus takaisin hotellille.

Vierailu: Finn Creek Open Air Museum - The Finn Creek Open Air Museum, located 6 miles SE of New York Mills is an eighteen acre interpretive site devoted to the preservation the heritage of the Finnish Culture. Open all summer, the site includes a 1900 original farmstead, log barns, "Savu" smoke sauna, sawmill and gift shop. The last weekend in August the site is host to Finn Creek Festival, an annual celebration featuring entertainment, demonstrations and food.

30.8.2020

Kuljetus Hancockista Minneapolisiin. Majoittuminen hotelliin Minneapolisissa.

31.8.2020

Kuljetus Sebekaan, Atlantic Minelle ja Toivolaan (Hancock)

1.9.2020

Kuljetus urheilutapahtumaan ja takaisin hotellille.

2.9.2020

Vapaa-aikaa

3.9.2020

Lentokenttäkuljetus ja paluulento (Saapuminen Helsinkiin 4.9.2020).

 

Hinta sisältää

- Icelandairin (FI) menopaluureittilennot turistiluokassa

- lentokenttäverot ja viranomaismaksut

- 1 x ruumaan menevä matkatavara / henkilö lentoyhtiön sääntöjen mukaisesti

- majoitus 8 yötä kahden hengen huoneissa mukavuuksilla.

- aamiainen

- alustavan tarjouksen mukaiset kuljetukset ja vierailut

HUOM!

- Mahdollinen turistivero ei sisälly hintaan vaan se veloitetaan paikanpäällä majoituksenne vastaanottoon.

- Kuljettajien ja oppaiden tipit eivät sisälly hintaan.

- Kuljetusyhtiö voi veloittaa lisäpolttoainekuluja. Tämä vahvistuu matkareittinne varmistuessa.

ERV Ryhmämatkavakuutus

ERV:n ryhmämatkavakuutuksen hinta 10 päivän matkanne ajalle olisi 70-90 EUR / hlö sisältäen matkatavaravakuutuksen ja peruutusturvan lääkärintodistusta vastaan. Vakuutuksen hinta määräytyy valitsemanne peruutusturvan arvon mukaan.

Ryhmämatkavakuutus edellyttää, että vähintään 10 henkilöä ottaa vakuutuksen. Kaikilla ryhmämatkavakuutuksen ottajilla tulee olla yhteneväinen vakuutus. Teille on lähetetty tämän alustavan tarjouksen yhteydessä erillinen ERV Ryhmämatkavakuutusesite.

 Maksuehdot

Varauksen yhteydessä laskutetaan ennakkomaksu. Ellei toisin ole mainittu, ennakkomaksu on Euroopan kohteisiin 100EUR/hlö ja Euroopan ulkopuolisiin kohteisiin 200EUR/hlö. Ennakkomaksun jälkeen asiakas on hyväksynyt matkaehdot, tilaus on sitova ja muutos- ja

peruutusehdot astuvat voimaan. HUOM! Osa matkasuunnitelmastasi ja matkustusdokumenteista sisältää tärkeää tietoa matkaasi liittyen englanniksi, hyväksyt tämän maksamalla ennakkomaksun. Loppumaksu tulee maksettavaksi noin 8 viikkoa ennen lähtöpäivää erillisen loppulaskun mukaisesti. Selvitättehän hyvissä ajoin ryhmänne laskutustiedot. Lähetämme pyynnöstä kaksi erillistä ennakko- ja loppulaskua per ryhmä. Laskun uudelleen kirjoittamisesta tai ylimääräisistä laskuista peritään 10EUR toimistokulut.

Hintaperuste

Hinnat perustuvat tällä hetkellä voimassaoleviin tariffeihin ja valuuttakursseihin sekä edellyttävät vähintään tarjouksessa tai tilausvahvistuksessa mainitun henkilömäärän, joka matkustaa yhdessä. Pidätämme oikeuden meistä riippumattomiin hinnan ja/tai tuotteen muutoksiin. Huom!Hinta varmistuu varauksen yhteydessä. Verojen ja viranomaismaksujen muutokset veloitetaan asiakkaalta (tai palautetaan) kunnes liput on kirjoitettu. Ryhmämatka edellyttää vähintään 10 hengen ryhmää, joka matkustaa yhdessä.

Matkustajien nimet

Matkustajien nimet ja syntymäajat tulee toimittaa toimistoomme viimeistään 8 viikkoa ennen matkan alkua (poikkeuksena Kiina, jolloin tarvitsemme tiedot viimeistään 12 viikkoa ennen matkan alkua). Pyydämme tarkistamaan, että nimitiedot ja syntymäajat vastaavat matkustusasiakirjaa (sukunimi ja ensimmäinen etunimi, sukupuoli ja syntymäaika). Jos nimilista on virheellinen, voi se johtaa mahdollisiin ylimääräisiin nimenmuutoskuluihin, jotka ovat 50eur/henkilö toimistokulu + yhteistyökumppaniemme perimät kulut. Mahdollisista erikoisruokavalioista tulee ilmoittaa myös tässä vaiheessa (HUOM!Aina erikoisruokavalioita ei voida kuitenkaan huomioida).

Peruutukset ja muutokset

Peruutuspäiväksi luetaan se päivä jolloin KILROY saa tiedon peruutuksesta (huomioittehan toimistomme aukioloajat arkisin klo 09-16:00).

Sovellamme samoja peruutuskuluja yksittäisten palveluiden kohdalla, per palvelu. Ellei toisin ole sovittu, perimme peruutuskuluja seuraavasti:

Eurooppa:

- Viimeistään 31 vuorokautta ennen lähtöä 100 eur/hlö (eli ennakkomaksu)

- 30-0 vuorokautta ennen lähtöä 100%/hlö, eli koko matkan hinta

Kaukomatkat Euroopan ulkopuolelle:

- Viimeistään 31 vuorokautta ennen lähtöä 200 eur/hlö (eli ennakkomaksu)

- 30-0 vuorokautta ennen lähtöä 100%/hlö, eli koko matkan hinta

Mikäli kyseessä on matkapaketti tai matkapalvelujen yhdistelmä, toimistokulut ylivoimaisissa estetilanteissa (oma tai läheisen sairastuminen)

ovat 50eur/hlö + peruutuksesta KILROYlle aiheutuneet todelliset kulut. Suosittelemme peruutusturvan sisältävän matkavakuutuksen

ottamista.

Muutoskulu on 50EUR/hlö toimistokulu + mahdolliset yhteistyökumppaniemme perimät lisämaksut.

Lisätietoja matkaehdoista löydät täältä https://www.kilroy.fi/ryhmamatkat/suunnittelu/matkaehdot.

Matkavakuutus

Pyydämme tarkistamaan, että kaikilla matkustajilla on voimassa oleva matkavakuutus. Voimme tarjota kauttamme matkansa varanneille

opiskelijaryhmille Europæiske ERV:n ryhmämatkavakuutusta, kun vähintään 10 henkilöä varaa ryhmävakuutuksen yhdessä. ERV:n

ryhmämatkavakuutus kattaa mm. hoitokulut ilman ylärajaa ja sisältää peruutusturvan lääkärintodistusta vastaan. Voimme tarjota myös ERV:n

yksittäismatkavakuutuksia.

Viisumi- ja passisäädökset

Asiakkaan velvollisuus on tarkistaa, että kaikki muodollisuudet koskien maahantulo- ja kauttakulkuviisumia, passia ja rokotuksia on hoidettu

ennen Suomesta lähtöä. Jos matkustusasiakirjat ovat puutteellisia, lentoyhtiöllä on oikeus evätä pääsy lennolle. KILROY ei vastaa vahingoista,

joka matkustajalle aiheutuu, mikäli hänen matkansa estyy puutteellisten matkadokumenttien vuoksi, eikä korvaa käyttämättä jääneen lipun arvoa.


 

 

 

 

Muistolaatta arvostuksen osoituksena menneille sukupolville

Kuhmon kirkkoherra Karl Pfaler kirjoitti v. 1909 näin: ”Missä synnyit ja kasvoit, siitä seudusta olet osa, se seutu vetää sinua puoleensa ja kiinnittää sinua itseensä selittämättömällä voimalla.” Heinäkuussa v. 2019 paljastimme aitalla muistolaatan 340 vuotta vanhan asutuksen muistoksi.

Pääkkösen suvussa kulkevan perimätiedon mukaan Erkki Pääkkönen asutti Huuhilonkylän vuonna 1679. Sotkamon rippikirjoissa vuosilta 1683-1679 mainitaan Erkin perhe. Siihen kuuluivat vaimo Kaisa eli Kaarina Kirjavatar sekä viisi lasta: Lauri, Kaisa, Jaakko, Anna ja Erkki. Lisäksi perheen kanssa asuivat Kaisan sisko Vappu Kirjavatar sekä Erkin veljen poika Erkki P. Pääkkönen. Vanhin poika Lauri kuoli vuonna 1686, ja tämän jälkeen syntyi vielä Liisa.

Myöhemmin Erkki Erkinpojan vaimo oli Riitta Kilpotar, ja Jaakon vaimo oli Inkeri Tambiotar. Vuoden 1698 rippikirjan mukaan Pääkkösillä oli yksi renki ja yksi piika. Vuosien 1728-1734 rippikirjoissa mainitaan talon nimeksi ”Vanha Pääkkölä” eli Gamla Pääkölä. Asukkaita talossa oli tuolloin kaikkiaan 16 henkeä.

Aitalla.jpg